maanantai 24. maaliskuuta 2014

Syssyn jälkeen tapahtunutta...

Mitä tapahtui Pietarin keikan jälkeen:

LOKAKUU


  • Tuli- ja musiikkikeikkoja 

mm. International Horse Show Hartwall Areenalla
Horseshow


  • Taiteilin Uniflowlle uudet nettisivut: www.uniflow.fi
  • Niko valmisti uuden tulipromovideon


MARRASKUU


  • Pikkujoulukeikkoja
  • "Lanseerasimme" uuden mustavalon alla hohtavan Show'n Glow varieteen. Kyseessä oli myös ammattkorkeakouluni opinnäytetyö 



JOULUKUU

Valmistuin 4,5 vuoden jälkeen Tampereen ammattikorkeakoulusta teatterimusiikin ja musiikkidraaman linjalta.

Loppututkintokonsertti @ Ruby & Fellas



Hetki kun loppututkintokeikka oli laulettu kunnialla kotiin sekä joulukuun viimeiset keikat takana, suuntasimme perheen voimin Thaimaaseen Koh Lantalle ja Krabille.




TAMMIKUU 2014


  • Palasimme Tammikuun alussa ja muutaman musiikkikeikan jälkeen suuntasimme Tintin kanssa Saariselälle keikkahommiin kahdeksi viikoksi.





  • Saariselältä lensimme Itävaltaan esiintymään Uniflow:lla GLOCK International horse Jumping gaalaan. Esiintymisvuoromme oli heti Tom Jonesin jälkeen.
y

Harjoituksista





HELMIKUU

  • Helmikuu hujahti tulen ja glown merkeissä
Event Festival c) Kari Hiltunen

c) Henri Juvonen



MAALISKUU


  • Maaliskuu sujui hyvin samanlaisissa merkeissä kuin aikaisemmatkin kuukaudet mm. musiikkikeikkaa Vincen vieraana Amadeuksessa & Bändärissä, hääkeikkaa, tulijuttuja
  • Kohokohtana mm. valokuvaussessio tehtaalla 

     
Kaikkia kuukausia on yhdistänyt myös vahva reenaaminen sirkusteluissa, kuntosalilla kuin lenkkipolullakin

Pientä päivitystä, siitä missä mennään nyt....

Hyvää kevättä kaikille!!

lauantai 5. lokakuuta 2013

Pietarin G20 Huippukokouksen esiintymisvideo


Esitys kaiken kaikkiaan kesti 20 minuuttia ja meidät löytää useastakin eri kohdasta.






maanantai 9. syyskuuta 2013

Pietarissa viihdettä Presidenteille aka G20 Show

Alunperin olin ajatellut, että kirjoittelisin blogia vain pidemmistä showproggiksista, kuitenkin tulin siihen tulokseen, että kirjailen ylös nyt Pietarin keikan tapahtumat näin jälkikäteen... jääpähän sitten vaikka muistoksi.

Saavuttiin Suomeen siis 19.7, kolmen kuukauden Turkin showproduktion jälkeen. Ensimmäinen kuukausi meni täysin lomaillessa... tai siis viikot menivät. Jokainen viikonloppu sujui enemmän tai vähemmän häiden että polttarien peuhuissa. Kaiken kaikkiaan 3:t häät ja 3:t polttarit, joista jokainen omana viikonloppunaan... Niko sattui olemaan vielä jokaisissa häissä bestmanina.

Anycase, kun syyskuu alkoi kolkutella tuloaan, oli aika jälleen aktivoitua ja alkaa reenaamaan koreografioita tulevaa Pietarin keikkaa varten. Tällä kertaa yleisössä tulisikin olemaan 20:nen rikkaimman  teollisuusmaan presidentit ja päättäjät. Olipahan kunnolla motivaatioita reenata =D!

Maanantai 2.9

Heräsimme 6 aikaan aamulla ja pikaisen aamupala-suihku-laittautuminen - operaation jälkeen läksimme kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Niko oli käynyt jo valmiiksi perjantaina tullaamassa esiintymiskamamme Tampereen kauppakamarilla ja hommaamassa Ata carnetin = ns. passi lentotavaroille.
Saavuimme lentokentälle hyvissä ajoin ja koitimme metsästää katseellamme paikkaa, jossa lukisi "tulli". Ata Carnet-paperit piti nimittäin leimata lentokentällä ennen lentoa. Kuitenkaan tulli ei silmiimme osunut. Check-in tiskin nainenkin tuntui olevan hoomoilasena, että mikä carnet? Onneksi kuitenkin muutaman puhelun jälkeen löysimme oikeaan paikkaan, saimme oikeat leimat ja vielä checkasimme itsemme sisälle.

Saavuimme Pietariin n. klo 14. Ja jälleen sama rupeama Ata carnetin kanssa. Mistä saadaan leima, että tavarat ovat saapuneet maahan? Niko lähti meitä vastassa olleen naisen kanssa selvittämään asiaa ja me muut eli Jaakko, Pinja ja minä istuimme penkeille röhnöttämään. Onneksi olin ottanut viimeisen osan Nälkäpeli-trilogiasta mukaani, niin oli jotain luettavaa.

Noin puolen tunnin päästä homma oli selvä ja oli aika lähteä kohti Peterhofia, jossa meillä oli hotelli. Muut ryhmäläiset Itävallasta saapuisivat vasta 8 tunnin päästä.... Heti hotellille päästyämme painelimmekin syömään. Tilaaminen tosin ei ollut mitenkään helppoa, sillä kukaan ei puhunut englantia ja listatkin olivat venäjäksi. ONNEKSI on olemassa hyviä app:seja älypuhelimiin.. riittää kun otat kuvan vieraskielisestä tekstistä, niin ohjelma kääntää sen automaattisesti haluamallesi kielelle.

Ruoan jälkeen otimme muutaman tunnin tirsat, jonka jälkeen Pinja ja minä painelimme salille. Kiinnostuneet venäläismiehet yrittivät kovasti tehdä tuttavuutta juoksumaton lomassa, mutta kielitaito ei ihan riittänyt tällä kertaa.

Illalla vasta 23 aikaa saapui loppuporukka hotellille.Yhteensä meitä oli koossa siis 4 Suomesta ja 14 Itävallasta. Pienen iltapalaverin jälkeen pääsimme kaikki nukkumaan.

Tiistai 3.9

Aamulla klo 8 ylös ja hotellin aamupalalle. Tästä eteenpäin reenattaisiinkin koko päivä. Koreografiaa x 6 tuntia, sitten syömään ja lopulta esiintymispaikalle.


Esiintymispaikka veti oikeastaan aika hiljaiseksi. Esiintyisimme Peterhofin palatsin suihkulähteen keskellä.
Presidentit kuvun alla vasemmalla ja me palatsin edustalla oikella.

Lava päivällä
Illalla
Kukaan ei tosin ollut huomannut sanoa Finnish-crewille, että esiintyisimme ulkona, joten lämmintä vaatetta ei ihan tahtonut olla tarpeeksi iltasaikaan.
Ensimmäisen päivän harjoitukset loppuivat vasta puolenyön maissa.

Keskiviikko 3.9

Taas aikaisin ylös ja hotellin ihanalle aamupalalle. Olin suunnitellut käyväni salilla ennen treenien alkua, mutta kuunnellessani hetken jo aristavia lihaksiani, tulin siihen tulokseen että painelen suoraan pekonipöytään.

Tänään olisi vuorossa reeniä, reeniä ja illalla täysi kenraali vaatteineen kaikkineen.

Saavuimme esiintymispaikalle n. klo 16  roudasimme kaikki painavat laatikot palatsin pieniä portaita pitkin alas.. Saapuessamme alueelle esiintymispassimme tarkastastettiin ja laatikot läpivalaistiin... Hmm.. Yritäpä siinä sitten selittää, että ei tämä ole pommi.... tämä on öö pyro.

Lavan takana sitten odoteltiin, odoteltiin ja odoteltiin, että päästäisiin kerran vetämään show ilman tulia ja välineitä... Siinä välissä kokeiltiin myös esiintymisasuja.

Kuinkas ollakaan kävi niin, että odotus venyi liian pitkäksi ja näin ollen, emme päässeet kertaakaan vetämään showta läpi ilman välineitä. Kenraali alkoi suoraan klo 21.30!

Tietysti aikaisemmissa harjoituksissa emme olleet ottaneet huomioon, että lavan takaa on sivulavoille todella pitkä matka... etenkin kun suihkulähteet ovat päällä, maa ja lavat ovat täysin märät, 30 baletti-esiintyjää seisoo keskellä sammutusaluetta ja me olemme paljain jaloin täysin kohmeessa... nämä kaikki tekijät kun laskee yhteen, pääsee tulokseen siitä miten kenraali meni...

Tämmöisen kenraalin jälkeen ei auta kuin kerätä itsensä ja ajatuksensa sekä painua unille. Niin sitten teimmekin vaikka klo taisi olla lähempänä 01, kun saimme pään tyynyyn.

Torstai 4.9 THE DAY!

Aamupalan jälkeen tapasimme klo 11 aulassa, josta lähdimme suoraan esiintymispaikalle. Meille oli varattu nyt aikaa mennä läpi show kunnolla... Tätä tarvittiinkin, että saimme kaikki asiat selvitettyä. Vaihdot ledeistä, tuliin ja tulista ledeihin olivat erittäin nopeat ja matkat pitkät. Toisen läpimenon jälkeen homma alkoikin onneksi vaikuttaa jo todella hyvältä.

Puolessa välissä päivää pidimme ruokatauon, jonka jälkeen dippasimme välineet ja pakkasimme kaikki valmiiksi. Sitten lähdimme kulkemaan isona letkana kohti esiintymislavaa isojen laatikoiden ja zippo-öljyltä lemuavien tavaroidemme kanssa.

Hieman jännitti kantaa pyrolaatikkoa tarkastuspisteen läpi.... Joka paikassa oli muutenkin armeijaa, polisiiseja, turvamiehiä ja yleisesti ottaen hirveä hälinä. Pääsimme kuitenkin nyssäköiden kanssa esiintymisalueelle.

klo 19 meidän piti olla asemissa lavan takana ja klo 22 alkaa shown. Meitä kehoitettiin käymään vessassa tässä vaiheessa, sillä suihkulähteeltä ei pääsisi vessaan koko illan aikana... Siellähän sitten taas odoteltiin ja odoteltiin...
Backstage odotusta
Ajankulua

Kello lähestyi 21 eikä presidenttejä missään..... 22, 23... Ajatuksetkin alkoivat jäätyä...00 ihan hiljaista vielä... ihailtiin siis ihania maisemia...

Lopulta presidentit saapuivat 3 tuntia myöhässä ja show pääsi vihdoin alkamaan klo 01!

Kaikki meni juuri niikuin pitikin ja show oli erittäin upea!!

http://voiceofrussia.com/news/2013_09_06/G20-Summit-first-day-ends-with-grand-music-aqua-show-3601/#photo.241207735

Keikan jälkeen piti kaikki tavarat purkaa extranopeasti ja kiirellä, sillä Itävallan ryhmäläisten piti lähteä hotellilta kohti lentokenttää 03. Kerettin hotellille 02.40 eli ruhtinaallista 20 minuuttia oli jokaisella aikaa pakata henkilökohtaiset tavaransa... Paitsi meillä... me saimme nukkua muutaman tunnin, sillä meidät noudettaisiin klo 7.30.

Viimeinen päivä menikin täysin matkustaessa... ensin konella Moskovaan, tiukka vaihto, josta koneella Helsinkiin, Helsingistä bussilla Tikkurilaan ja junalla hämeenlinnaan.... HUHHUH! Alkoi ihan hengästyttää kun kirjoitinkin tätä.. Sitten vielä autolla Tampereelle.... Voin kertoa, että uni tuli aika nopeasti silmään, kun kotiin pääsi!

Ihana reissu jälleen kerran kuitenkin... yleisö ei ehkä ollut maailman isoin, mutta oli kenties vaikutusvaltaisin..
Olisiko seuraava reissu sitten Valkoiseen Taloon ;)?


Cheers,
Katra


tiistai 16. heinäkuuta 2013

Tiukka loppurutistus


Tiukka loppurutistus todellakin!

Lyhyesti: Vietimme ihanan viikonlopun Antalyan vanhassa kaupungissa.

Äsken palasimme showsta ja tulin vain päivittämään nopeasti seuraavien päivien kulun, sillä kaikki tavarat ovat vielä pakkaamatta huomista varten.

Aamulla lennämme Istabuliin suositun turkkilaisen laulajatähtösen - Ebru Gündesin- stadionkeikalle. Jännää!
Keskiviikko aamuna lennämme takaisin Antalyaan, jossa meillä on illalla vielä show. Viimeistä laatuaan. Sitten onkin 2,5 kk show-urakka loppu! Torstaina lennämme aamulla kohti Suomea ja turkki-reissu jää mukaviin muistoihin! =)

Nyt on pakko mennä pakkaamaan ja ottaa edes muutaman tunnin unet ennen lentoa!

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Showpäivä kuvina ( Rixos Sungate hotelli)

Pinjan kanssa pitkään jo puhuttiin, että tehdään tämmönen showpäivä kuvina päivitys. Ja itse asiassa kuvat otettiinkin jo yli viikko sitten torstaina, mutta nyt vasta sain aikaiseksi tehdä tämän.

Eli showpäivä Rixos Sungatessa Göynygissä.

Aamupalapöytä!
Aamiaisen ja uinnin jälkeen vähän blogiin kirjoittelua ja dataamista.  

Bussi tulee hakemaan meidät n. klo 16
Ihan semiviihtyisä... JOS ilmastointi toimii!!
Kamat kasaan ja bussiin
Bussissa ompi tunnelmaa

Matka Göynygiin kestää n. tunnin verran
Perillä n. klo 17.30
Kamat pitää kantaa lavalle
Tarkistetaan, että ketkäs tänään esiintyykään.
Sitten vähän reenaillaan





Ennen ruokaa laitetaan meikit nassuun
Buffee aina klo 19
Ruokailun jälkeen n. 20.15 palaveri esiintymisjärjestyksestä

Sitten vähän venyttelyä

Välineiden preppaaminen klo 20.30 (eli dipataan lamppuöljyyn ja roiskitaan ylimääräset pois. Sen jälkeen välineet pussitetaan, jottei neste haihdu pois)

Valmis!
Loppulämpät ja venyt n. klo 21->
Show klo 21.45! Shown kesto 1 h. Pakkaaminen autoon alkaan n. 23.00-23.30
Takas autoon!
    
Perillä takaisin Villalla!
Ja seuraavana päivänä koko rumba uusiksi!

Terveisin:
Suomityttöset
Ja Suomi-Kassu
Kerettiin siis muutamia kuvia kuvaileen Sungaten rannalla =D!


Tsau!