Vihdoin!
Muistan kun useampia vuosia sitten havahduin karuun faktaan, että kilpavoimistelussa saavutettu notkeus oli tehnyt mystisesti katoamisempun. Jotenkin olin tuudittunut sellaiseen uskoon, että kyllähän se notkeus siellä pysyy vaikka ei enää venyttelekään aktiivisesti. Newsflash for me: Ei pysy.
Muutama vuosi sitten päätin lisätä etuspagadit takaisin venyttely-menuun ja suhteellisen nopeasti ne sieltä venyä paukahtivat takaisin . Sivuspagadi ja selkä jäi tuolloin vielä vähän räpeltelyksi.
Jotenkin vallalla tuntuu kuitenkin olevan käsitys, että 30 ikävuoden tienoilla ei voi kehittää omaa notkeuttaan. Myös omalla kohdallani ajattelin, että tämä on kroppa on venyvyytensä nähnyt - ja menettänyt. Etsimällä aktiivisesti internetin syövereistä olen löytänyt kuitenkin yli kolmekymmentä vuotiaina aloittaneita contortion (notkeusakrobatia)-harrastajia mm. contortionista ja alla olevassa videossa esiintyvä Sheila, joka aloitti notkeusharjoittelun vajaa kolme vuotta sitten.
Omalla kohdallani tarkoitus ei ole kuitenkaan alkaa seniori-contortionistaksi vaan pyrkiä lisäämään omaa notkeutta. Tämän vuoden aikana uusien temppujen lisäksi olen tehnyt työtä siis etenkin sivuspagadin sekä selän kanssa....
Joka iltainen aktiivinen venyttely on ilokseni vihdoin alkanut tuottaa tulosta ja nyt pystyn röhnöttämään lattialla kuin sarjakuvahevonen jäällä.
Ja koipikin nousee tarpeeksi, jotta vanne pystyy pyörimään nilkassa ilman törmäilyä silmiin ja nenään...
Mutta selkäni on ollut varsinainen murheen kryyni jo lähes 15 vuotta. Lääkärin papereiden mukaan listalta löytyy skolioosi sekä ylioiennut yläranka (ja sitä kautta notkolla oleva alaselkä). Selkävaivojen vuoksi olen hieman pelännyt selän venyttelyä, etten päätyisi lopulta kävelemään kuin tyttö Manaaja-elokuvassa. Olen koittanut edetä pienin askelin...
Tällä hetkellä selkä on vielä kaukana siitä, mihin tähtään, mutta edistystäkin tulee...hiljalleen...
Sirkuksessa ja ylipäätään päämäärätietoisessa reenamisessa on se uskomattoman hieno puoli, että kun vaan jaksaa lyödä päätänsä tarpeeksi pitkään ja kovaa seinään, niin lopulta se sujahtaa läpi... ja sehän motivoi, jos mikä!
Treeniä vaan lisää... Toivon mukaan syksyllä saa taas vähän edistyneempää otosta kehiin...
- Katra
Muistan kun useampia vuosia sitten havahduin karuun faktaan, että kilpavoimistelussa saavutettu notkeus oli tehnyt mystisesti katoamisempun. Jotenkin olin tuudittunut sellaiseen uskoon, että kyllähän se notkeus siellä pysyy vaikka ei enää venyttelekään aktiivisesti. Newsflash for me: Ei pysy.
Muutama vuosi sitten päätin lisätä etuspagadit takaisin venyttely-menuun ja suhteellisen nopeasti ne sieltä venyä paukahtivat takaisin . Sivuspagadi ja selkä jäi tuolloin vielä vähän räpeltelyksi.
Kuitenkin, kun tekee yhteistyötä näin notkeiden ja lahjakkaiden ihmisten kanssa....
 |
| Duo Minja |
haluaa kehittää myös omaa osaamistaan koko ajan...
Jotenkin vallalla tuntuu kuitenkin olevan käsitys, että 30 ikävuoden tienoilla ei voi kehittää omaa notkeuttaan. Myös omalla kohdallani ajattelin, että tämä on kroppa on venyvyytensä nähnyt - ja menettänyt. Etsimällä aktiivisesti internetin syövereistä olen löytänyt kuitenkin yli kolmekymmentä vuotiaina aloittaneita contortion (notkeusakrobatia)-harrastajia mm. contortionista ja alla olevassa videossa esiintyvä Sheila, joka aloitti notkeusharjoittelun vajaa kolme vuotta sitten.
Joka iltainen aktiivinen venyttely on ilokseni vihdoin alkanut tuottaa tulosta ja nyt pystyn röhnöttämään lattialla kuin sarjakuvahevonen jäällä.
Ja koipikin nousee tarpeeksi, jotta vanne pystyy pyörimään nilkassa ilman törmäilyä silmiin ja nenään...
Mutta selkäni on ollut varsinainen murheen kryyni jo lähes 15 vuotta. Lääkärin papereiden mukaan listalta löytyy skolioosi sekä ylioiennut yläranka (ja sitä kautta notkolla oleva alaselkä). Selkävaivojen vuoksi olen hieman pelännyt selän venyttelyä, etten päätyisi lopulta kävelemään kuin tyttö Manaaja-elokuvassa. Olen koittanut edetä pienin askelin...
Tällä hetkellä selkä on vielä kaukana siitä, mihin tähtään, mutta edistystäkin tulee...hiljalleen...
 |
| Sangen epänautinnollista.... |
Sirkuksessa ja ylipäätään päämäärätietoisessa reenamisessa on se uskomattoman hieno puoli, että kun vaan jaksaa lyödä päätänsä tarpeeksi pitkään ja kovaa seinään, niin lopulta se sujahtaa läpi... ja sehän motivoi, jos mikä!
Treeniä vaan lisää... Toivon mukaan syksyllä saa taas vähän edistyneempää otosta kehiin...
- Katra
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti