tiistai 22. heinäkuuta 2014

Keräilyjä

I'm alive! Melkein!

Viime keskiviikkona suhailin pyörällä suht normaaliin tapaan kohti Gogo-liikuntakeskuksen bodypump-tuntia. Päästelin pyörätietä mäkeä alaspäin kohti keskustaa, kunnes *ryks* ja *poks*. Henkilöauto kääntyi pihaan pyörätien ylitse ja valitettavasti ei huomannut katsoa vasemmalle, josta tämä nainen oli tulossa. En ole varma, millaisessa kaaressa lensin, mutta se on varmaa, että "tienaamassa"-käsitteen uusi tulkinta selkeni minulle juuri sillä hetkellä kun tie kosketti naamaa. Pää edellä asvalttiin. Arvatkaapa oliko kypärää? No, ei! Ostoslistakin meni uusiksi...

Siinä sitten kesti pieni hetki aikaa x toeta. Lopulta nousin istumaan. Viereen kerääntyneet ihmiset pohti pitäisikö tilata ambulanssi, kun pää kolahti kuulemma hurjannäköisesti. Istuessani tsekkasin, että jalat ja kädet toimii... jes. Sitten alkoikin kuulo menemään toisesta korvasta ja kuului erikoista huminaa. Ystävällinen ja varmasti itsekin rajusti säikähtänyt kuski heitti minut lääkäriin, jossa tilannetta kartotettiin ja vakuutushommatkin hoidettiin kuntoon. Tilanne oli täysin onnettomuus ja vahinko... Näitä valitettavasti sattuu, joten ketään en ole syyttämässä... Huono karma!

Melkein saatoin sanoa loppu hyvin kaikki hyvin. Toki päätä särki ihan vietävästi, mutta oikeastaan vasta lääkärin jälkeen kotona selvisi, että kaikki ei ole kunnossa oikeassa olkapäässä. Tietyt liikkeet on mahdottomia ja aivan uskomattoman kipeitä suorittaa ja koko ajan särkee...Torstaina käyn visiteeraamassa ortopediä... Sinänsä nihkeää, että hyvin alkanut kässärireeni (käsilläseisonta) sekä skorpionitreenaus jää nyt jäähylle... Myös vanteen käsipyöritykset ja isolaatiot tuottaa tuskaa...

Mutta toisaalta, olen joka päivä miettinyt onnettomuuden jälkeen, mitä olisi voinut sattua! Murtumia, kooma, kuolema...  Olen uskomattoman onnellinen, että olen kasassa (melkein) ja todellakin elossa!

Jarkko Martikainen kiteyttää tässä hyvin:





Jei!
Terkuin
Katra

torstai 3. heinäkuuta 2014

Voto voto

Kaikkea mahtavaa on kerennyt tähänkin kesään jo mahtumaan, vaikka ilmat ei nyt oikeen olekaan suosineet. Viime vuonna, kun vietimme kesän Turkissa, sain kuulla jatkuvasti puhelimessa ja viesteissä kuinka Suomessa oli niin hieno kesä.... Noh, en tiedä uskoisinko tuota, kun tuntuu että Suomen kesä on aina tämmöinen kylmä ja vähäluminen. Ehkäpä ne kelit tästä vielä paranee..

Mutta asiaan, vaikka lämpö ei aina yli kahdenkympin nousekaan, näyttää aamuaurinko upealta. Sitä lähdimmekin metsästämään kameralle Mikan kanssa.

Ajoimme aamuyöllä 3 aikaan Lentävän niemen kärkeen ja asettauduimme valmiiksi odottamaan auringon nousua, jonka nettiapsi kertoi nousevan 3.43. Voin kertoa, että kahden tunnin aikana kuvatessa oli ihan uskomattoman kylmä, mutta se oli sen arvoista, sillä kuvista tuli hienoja!








Lisää kuvia löytyy täältä

Saavuin kotiin siinä puoli kuusi aamulla ja valehtelematta palelin tunnin ennenkuin sain unen päästä kiinni! Oli kyllä ihan mahtava aamu ja huikeat kuvaukset...

Kiitos Mika!


torstai 5. kesäkuuta 2014

Uutta hiustyyliä

Kaipasin hiuksiin pientä viritystä, sillä tämä sama punainen tukka on roikkunut mukana jo 16 vuotta. Lila, Päästä varpaisiin - blogista, taikoi tukkaan liukuvärjäyksellä tummemman tyven, joka syventää kirkasta punaista entisestään.

Aiheesta lisää täällä: TÄÄLTÄ


maanantai 26. toukokuuta 2014

Sideways

Vihdoin!

Muistan kun useampia vuosia sitten havahduin karuun faktaan, että kilpavoimistelussa saavutettu notkeus oli tehnyt mystisesti katoamisempun. Jotenkin olin tuudittunut sellaiseen uskoon, että kyllähän se notkeus siellä pysyy vaikka ei enää venyttelekään aktiivisesti. Newsflash for me: Ei pysy.

Muutama vuosi sitten päätin lisätä etuspagadit takaisin venyttely-menuun ja suhteellisen nopeasti ne sieltä venyä paukahtivat takaisin . Sivuspagadi ja selkä jäi  tuolloin vielä vähän räpeltelyksi.


Kuitenkin, kun tekee yhteistyötä näin notkeiden ja lahjakkaiden ihmisten kanssa....
Duo Minja
haluaa kehittää myös omaa osaamistaan koko ajan...

Jotenkin vallalla tuntuu kuitenkin olevan käsitys, että 30 ikävuoden tienoilla ei voi kehittää omaa notkeuttaan. Myös omalla kohdallani ajattelin, että tämä on kroppa on venyvyytensä nähnyt - ja menettänyt. Etsimällä aktiivisesti internetin syövereistä olen löytänyt kuitenkin yli kolmekymmentä vuotiaina aloittaneita contortion (notkeusakrobatia)-harrastajia mm. contortionista ja alla olevassa videossa esiintyvä Sheila, joka aloitti notkeusharjoittelun vajaa kolme vuotta sitten.


Omalla kohdallani tarkoitus ei ole kuitenkaan alkaa seniori-contortionistaksi vaan pyrkiä lisäämään omaa notkeutta. Tämän vuoden aikana uusien temppujen lisäksi olen tehnyt työtä siis etenkin sivuspagadin sekä selän kanssa....

Joka iltainen aktiivinen venyttely on ilokseni vihdoin alkanut tuottaa tulosta ja nyt pystyn röhnöttämään lattialla kuin sarjakuvahevonen jäällä.


Ja koipikin nousee tarpeeksi, jotta vanne pystyy pyörimään nilkassa ilman törmäilyä silmiin ja nenään...


 Mutta selkäni on ollut varsinainen murheen kryyni jo lähes 15 vuotta. Lääkärin papereiden mukaan listalta löytyy skolioosi sekä ylioiennut yläranka (ja sitä kautta notkolla oleva alaselkä). Selkävaivojen vuoksi olen hieman pelännyt selän venyttelyä, etten päätyisi lopulta kävelemään kuin tyttö Manaaja-elokuvassa. Olen koittanut edetä pienin askelin...

Tällä hetkellä selkä on vielä kaukana siitä, mihin tähtään, mutta edistystäkin tulee...hiljalleen...

Sangen epänautinnollista....




Sirkuksessa ja ylipäätään päämäärätietoisessa reenamisessa on se uskomattoman hieno puoli, että kun vaan jaksaa lyödä päätänsä tarpeeksi pitkään ja kovaa seinään, niin lopulta se sujahtaa läpi... ja sehän motivoi, jos mikä!

Treeniä vaan lisää... Toivon mukaan syksyllä saa taas vähän edistyneempää otosta kehiin...

- Katra


maanantai 19. toukokuuta 2014

Kevätpäätöksiä..

Keväthelle tuntuu nyt hellivän koko Suomea ja sen kunniaksi tein päätöksen alkaa päivittämään blogia hieman tiheämpään. Alun perinhän olen kirjoittanut tätä blogia vain pidempien ulkomaan produktioiden aikana. Tänä keväänä tulimme miehen kanssa siihen tulokseen, ettemme tee pidempiä ulkomaan proggiksia tämän vuoden aikana. Syitä on useampia, mutta yksi tärkeistä on omakotitalo, jonka ostimme viime keväänä juuri ennen Turkin produktioon lähtöä. Vaikka muutama ihana proggis jääkin nyt väliin (nyyh.. Turkki), niin on ihana kuitenkin viettää kesä sekä syksy Suomessa ja panostaa omaan kotiin.

Kunnon kotiasioihin päästiinkin viime viikonloppuna, kun maalasimme talkooporukalla talon kaikki ulkopinnat.


Perjantai-aamuna aseteltiin tellingit paikalleen ja käynnistettiin nosturi.  11 henkilön talkooporukalla työ sujui sutjakkaan ja jo lauantai-iltana suurin osa työstä oli tehty. Sunnuntaille jäi enää kuistin maalaaminen. Onneksi saatiin aivan loistavat ilmat maalaukselle, niin että ihokin sai vähän ruskeaa väriä pintaan.

Lauantaina osallistuin hieman vaihtelevasti maalaukseen, sillä meillä oli kaksi glow-keikkaa buukattu samalle päivälle. Aamulla herätyskello herätti 5.30 ja hipsin ennen talkooporukan heräämistä ulos ovesta. Klo 7.00 kurvasin Tamperetalon pihaan ja roudasimme tavarat lavalle. Esiinnyimme Tamperetalon päälavalla klo 9.20




Keikan jälkeen kiireellä takaisin maalaamaan...


Kun muut illan suussa avasivat maljoja onnistuneelle ja loppuun saatetulle urakalle, minä kurvasin takaisin Tampere-talolle ja suuntasin tällä kertaa Sorsapuiston saliin, jossa meillä oli vielä toinen glow-veto "Space Ice".


Illan venue

Lämppäilyä ajankuluksi


Keikkaelämän arkea: odottelua...

Olin kotona joskus puolen yön maissa... väsyneenä, mutta onnellisena.

Kiitos ihan älyttömästi koko talkooporukalle!! Kyllä nyt kelpaa, kun on ihan tuore väri talon pinnassa ja aurinko paistaa!

Tämän maanantain vietän reenaillen ja lukien kirjaa omalla pihalla auringon alla.

Tsau!

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Syssyn jälkeen tapahtunutta...

Mitä tapahtui Pietarin keikan jälkeen:

LOKAKUU


  • Tuli- ja musiikkikeikkoja 

mm. International Horse Show Hartwall Areenalla
Horseshow


  • Taiteilin Uniflowlle uudet nettisivut: www.uniflow.fi
  • Niko valmisti uuden tulipromovideon


MARRASKUU


  • Pikkujoulukeikkoja
  • "Lanseerasimme" uuden mustavalon alla hohtavan Show'n Glow varieteen. Kyseessä oli myös ammattkorkeakouluni opinnäytetyö 



JOULUKUU

Valmistuin 4,5 vuoden jälkeen Tampereen ammattikorkeakoulusta teatterimusiikin ja musiikkidraaman linjalta.

Loppututkintokonsertti @ Ruby & Fellas



Hetki kun loppututkintokeikka oli laulettu kunnialla kotiin sekä joulukuun viimeiset keikat takana, suuntasimme perheen voimin Thaimaaseen Koh Lantalle ja Krabille.




TAMMIKUU 2014


  • Palasimme Tammikuun alussa ja muutaman musiikkikeikan jälkeen suuntasimme Tintin kanssa Saariselälle keikkahommiin kahdeksi viikoksi.





  • Saariselältä lensimme Itävaltaan esiintymään Uniflow:lla GLOCK International horse Jumping gaalaan. Esiintymisvuoromme oli heti Tom Jonesin jälkeen.
y

Harjoituksista





HELMIKUU

  • Helmikuu hujahti tulen ja glown merkeissä
Event Festival c) Kari Hiltunen

c) Henri Juvonen



MAALISKUU


  • Maaliskuu sujui hyvin samanlaisissa merkeissä kuin aikaisemmatkin kuukaudet mm. musiikkikeikkaa Vincen vieraana Amadeuksessa & Bändärissä, hääkeikkaa, tulijuttuja
  • Kohokohtana mm. valokuvaussessio tehtaalla 

     
Kaikkia kuukausia on yhdistänyt myös vahva reenaaminen sirkusteluissa, kuntosalilla kuin lenkkipolullakin

Pientä päivitystä, siitä missä mennään nyt....

Hyvää kevättä kaikille!!

lauantai 5. lokakuuta 2013

Pietarin G20 Huippukokouksen esiintymisvideo


Esitys kaiken kaikkiaan kesti 20 minuuttia ja meidät löytää useastakin eri kohdasta.