The sex is on hire....

Hjelou!

Me ollaan päräytetty loma kunnolla käyntiin. Eilisen blogipäivityksen jälkeen päätettiin lähteä kokeilemaan täällä sangen suosittua aktiviteettia - surffausta! Kuta beach on n.400 metrin päässä hotellilta, joten heti kun olimme saaneet tarpeeksi lilluteltua uima-altaalla, nappasimme kimpsut ja lähdimme kohti rantaa.

Kuta beachilla oli todellakin kunnon hälinä menossa. Pisteitä pisteiden perään, jotka tarjosivat virvokkeita, aurinkosuojia sekä surffilautoja vuokralle. Ilma oli aivan sanalla sanoen täydellinen ja meri sopivan "aaltoinen", joten vuokrasimme 2 lautaa 3:een hahmoon. Niko on jotain kertoja kokeilllut surffausta, mutta minä ja Kassu lähdettiin hommaan mukaan täysin aloittelijoina. Oma tyylini muistuttikin enemmän surffaavaa koiraa, sillä en päässy kuin kerran puoliseisovaan asentoon ennen mulskahdusta. Hyvä alotteilejian huomio: Kannattaa laittaa paita päälle surffatessa, ellei halua inkkari-ihottumaa mahaan ja rintaan...Hauskaa riitti kyllä koko 1,5 tunniksi, ja.loppuajasta hiekkaa,suolaa ja vettä löytyi ihan  jokapaikasta.

Tästä kohtaa lähdettiin surffaan ;) Mistä muutkin...

Ai niin... Täällä on porukka suhteellisen pro tuossa selfie-hommassa. Joka paikassa (meressä, altaassa, kadulla..) näkee ihmisiä tuommoisen pitkän selfietikun kanssa. Eli kamera ilmeisesti laitetaan tikkuun ja sitten saa otettua itsestään kuvan kauempaa ja niin, että kädetkin on kuvassa =D. Okei, toimii myös hyvin GoPro-kamerahommissa.

Selfie-tikkutyttö

Surffauksen jälkeen alkoi janottaa ja nälättää, joten metsästettiin mukava ravintola. Juomaksi paikallista olutta...

Bintang

Kauppojen, ravintoloiden ym ym rakennusten edessä näkee tämmöisiä pieniä "uhrilahjoja". 

Henkien hommaa

Lounaan jälkeen oli vuorossa hotelli ja hiljakseen laittautuminen iltaa varten. Varasimme myös matkan seuraavalle aamulle raftingiin eli koskenlaskuun.

Lähdimme tsekkaamaan Kutan pääkadun iltaelämää siinä klo 19 maissa ja pienen kävelyn jälkeen jo saattoi todeta, että kadut ja kujat ovat täynnä aivan vierivieressä pieniä kauppoja, putiikkeja, ravintoloita, skoottereita, kauneushoitoloita.... Kunnon hässäkkää! Ensimmäisenä toiveissa oli syödä ja omana toiveenani oli löytää livemusiikkimesta.

Käppäilyreissu vei meidät ensi alkuun KopiPot-nimiseen puutarhamaiseen ravintolaan. Hyvä ruoka, hyvä mieli!

Kassubaali

 Ruoan jälkeen kävelimme koko kadun ytimeen, josta löytyi livemusiikkibaaria, jos jonkinsorttista. Ja  oikeastaan tarjolla oli kaikennäköistä yöaktiviteettia Balin lieveilmiöineen. Ei kuitenkaan niin selkeästi ja räikeästi kuin esim. Thaimaassa.

Ensimmäinen livemusamesta... Länkkärit pääsi jamittelemaan mukaan. Reggae-meininkiä.

Vi ai pi -ravintola! Erittäin hyvä bändi!  

Kolmas livemusamesta " Apachi-baari"

Kaiken kaikkiaan tsekattiin neljä eri livemusiikkimestaa, jonka jälkeen alkoi uni painaa. Klo oli 01 luokkaa kun saavuimme takaisin hotellille.

Aamulla herätyskello piippas meidät hereille klo 7.00. Vuorossa äksöniä! Rafting eli koskenlaskua.
Ensin kuitenkin aamiaista nassuun.

Aamupala hotlalla

Matka kosken yläjuoksulle kesti autolla n. 1,5 tuntia. Upeita maisemia ja riisipeltoja...Mikäs siinä oli töllötellessä, kun kuski hoiti meidän noutamisen hotlalta sekä ajamisen paikalle.

Rafting-pointissa lyötiin kypärät päähän, pelastusliivi päälle ja mela käteen. Lyhyt opastus, josta en saanut mitään selvää ja ei muuta kun hyvää matkaa!

Meitä oli veneessa Niko, Kassu, minä sekä opas. En tahtonut aluksi ymmärtää huutoja, saatika reagoida niihin. Aluksi homma taisi myös muutenkin mennä naureskelun puolelle. Mutta pienen hetken päästä homma alkoi jo sujumaan kun vain noudatti oppaan huudaksia. Forward, back, bumbum, jumpjump, hold on sekä kuvaako kamera- huudahduksia kuului tiuhaan tahtiin. Nikolla oli siis GoPro-kamera kiinnitettynä kypärään ja kuvattiin koko lasku videolle.

Noin puolessa välissä pysähdyttiin vesiputoukselle. Sieltä löytyi myös piste, mistä sai ostaa oluet.

Waterfall

Sellasta

Riisipelto

Matka jatkuu

 Kaiken kaikkiaan laskettiin koskea n. 14 kilometriä ja rankin pudotus oli 4 m. Todella hieno reissu... Oisi se vähän ehkä hurjempikin voinut olla ;). Mutta silti hianoa!

Saavuttiin hotellille takaisin n. klo 14 maissa ja samantein tulinkin tähän altaalle rustailemaan..

Nyt uimaan!

Tsau!

Reissun päällä...

Jesh!

Terveisiä Balilta! Ollaan Suomen alkavaa syksyä paossa täällä päin maailmaa seuraavat kaksi viikkoa.
Ensimmäinen viikko on lomaa sekä treeniä Balilla ja seuraava viikko keikkahommia Singaporessa Phoenix Firedancersin parissa. Iloisina matkalaisina Niko, Kassu sekä allekirjoittanut.

Lentokentällä

Lähdettiin Helsingingistä 18.8 klo 23.50. Ja täytyy kyllä sanoa, että mitä parhaimpaan aikaan lähtevä lento. Saatiin vielä koneesta hyvät paikat. 11,5, tuntia meni siis siivillä ensin syödessä ja viinin parissa... loppuaika Kassu ja minä pötköteltiin koneen lattialla jalkatilassa ja nukuttiin aamupalaan asti. Aamupalan jälkeen katselin jonkun hömppäkomedian ja sitten oltiinkin jo perillä Singaporessa - paikallista aikaa klo 17.

Pakolliset passitarkastukset sun muut menivät uskomattoman helposti. Kun tulivälinelaatikon kanssa matkustaa, niin on aina semmonen jännä fiilis, että saapuvathan välineet varmasti perille. Mutta vielä kertaakaan ei olla ilmankaan jääty. Asianmukainen väline"paketointi" toimi. Ainoa outo hetki ennen passitarkastusta oli, kun oudonnäköinen hiippari törmäsi väljässä jonossa reppuani päin. Tai siis jonossa ei ollut ketään muutakuin me kolme ja yhtäkkiä tunsin jonkun "törmäävän"/tarttuvan reppuuni. Hiippari poistui samantien paikalta. Sen verran kauhujuttuja olen aiheesta olen lukenut, että piti suorittaa pikainen repputarkastus samantein, ettei vain sinne oltu piilotettu mitään ylimääräistä. Singaporessa kuitenkin on huumediilauksen rangaistuksena vaan kuolema. Passitarkastukset sun muut menivät kuitenkin helposti. Sen verran kuitenkin havainnoitiin ennen tullialueelta poistumista, että hiippari oli matkatavarat leväällään tullimiesten käsittelyssä. Voi olla, että suljettujen ovien takana käsittely meni vielä vähän syvemmälle.

Singaporen lentokenttä oli viihdyttävä. Löydettiin heti alkuun selfie-puu eli 10 pömpeliä eri puolilla isoa elektronista puuta. Pömpelissä saattoi ottaa kuvan itsestään ja lähettään sen puuhun. Meillä oli kuitenkin se neljä tuntia ylimääräistä aikaa, niin hyödynnettiin tämä mahdollisuus.

Editointia

The puu

Tämmönen hanukuva siitä sitten tuli

Kävästiin selfie-ilottelun jälkeen syömässä Nasi Lemat ja pikkuisen kiertelyn jälkeen oli sopiva hetki levolle.

Lento Balille lähti klo 20.50. Muutaman tunnin matkan jälkeen oltiinkin jo perillä.

Lentokenttä-hommat sujui jälleen mallikkaasti ja sitten taksilla hotellille.

Tervetulo-mehut

Hotellitsekkauksen jälkeen lähdettiin metsästämään syötävää. Kello oli kuitenkin jo 1.40, joten mikään paikka ei ollut auki. Olen henkeen ja vereen mäkkärisyömistä vastaa ulkomailla. Tai siis mielestäni pitäisi aina syödä paikallista ruokaa ja kokeilla uusia juttuja. Tässä tapauksessa joudun tekemään poikkeuksen ja tutustumaan paikalliseen ruokakulttuuuriin Kutan keskustan mäkkärissä. Pitkästä matkustuksesta puhkinaisena paineltiinkin heti ruoan jälkeen takaisin hotellille.

Aamulla pirteinä herättiin ja ihanaiselle aamupalalle. Hyvää kahvia, hedelmiä... ja kokki paisteli toiveiden mukaan omeletteja tai pannukakkuja...

Hotelliaulasta

Nyt sitten aamiaisen jälkeen ollaan täsmälleen siellä, missä pitääkin.... hotellin uima-altaalla!

Aurinkoiset terkut!

Katra

Keräilyjä

I'm alive! Melkein!

Viime keskiviikkona suhailin pyörällä suht normaaliin tapaan kohti Gogo-liikuntakeskuksen bodypump-tuntia. Päästelin pyörätietä mäkeä alaspäin kohti keskustaa, kunnes *ryks* ja *poks*. Henkilöauto kääntyi pihaan pyörätien ylitse ja valitettavasti ei huomannut katsoa vasemmalle, josta tämä nainen oli tulossa. En ole varma, millaisessa kaaressa lensin, mutta se on varmaa, että "tienaamassa"-käsitteen uusi tulkinta selkeni minulle juuri sillä hetkellä kun tie kosketti naamaa. Pää edellä asvalttiin. Arvatkaapa oliko kypärää? No, ei! Ostoslistakin meni uusiksi...

Siinä sitten kesti pieni hetki aikaa x toeta. Lopulta nousin istumaan. Viereen kerääntyneet ihmiset pohti pitäisikö tilata ambulanssi, kun pää kolahti kuulemma hurjannäköisesti. Istuessani tsekkasin, että jalat ja kädet toimii... jes. Sitten alkoikin kuulo menemään toisesta korvasta ja kuului erikoista huminaa. Ystävällinen ja varmasti itsekin rajusti säikähtänyt kuski heitti minut lääkäriin, jossa tilannetta kartotettiin ja vakuutushommatkin hoidettiin kuntoon. Tilanne oli täysin onnettomuus ja vahinko... Näitä valitettavasti sattuu, joten ketään en ole syyttämässä... Huono karma!

Melkein saatoin sanoa loppu hyvin kaikki hyvin. Toki päätä särki ihan vietävästi, mutta oikeastaan vasta lääkärin jälkeen kotona selvisi, että kaikki ei ole kunnossa oikeassa olkapäässä. Tietyt liikkeet on mahdottomia ja aivan uskomattoman kipeitä suorittaa ja koko ajan särkee...Torstaina käyn visiteeraamassa ortopediä... Sinänsä nihkeää, että hyvin alkanut kässärireeni (käsilläseisonta) sekä skorpionitreenaus jää nyt jäähylle... Myös vanteen käsipyöritykset ja isolaatiot tuottaa tuskaa...

Mutta toisaalta, olen joka päivä miettinyt onnettomuuden jälkeen, mitä olisi voinut sattua! Murtumia, kooma, kuolema...  Olen uskomattoman onnellinen, että olen kasassa (melkein) ja todellakin elossa!

Jarkko Martikainen kiteyttää tässä hyvin:

Jei!
Terkuin
Katra

Voto voto

Kaikkea mahtavaa on kerennyt tähänkin kesään jo mahtumaan, vaikka ilmat ei nyt oikeen olekaan suosineet. Viime vuonna, kun vietimme kesän Turkissa, sain kuulla jatkuvasti puhelimessa ja viesteissä kuinka Suomessa oli niin hieno kesä.... Noh, en tiedä uskoisinko tuota, kun tuntuu että Suomen kesä on aina tämmöinen kylmä ja vähäluminen. Ehkäpä ne kelit tästä vielä paranee..

Mutta asiaan, vaikka lämpö ei aina yli kahdenkympin nousekaan, näyttää aamuaurinko upealta. Sitä lähdimmekin metsästämään kameralle Mikan kanssa.

Ajoimme aamuyöllä 3 aikaan Lentävän niemen kärkeen ja asettauduimme valmiiksi odottamaan auringon nousua, jonka nettiapsi kertoi nousevan 3.43. Voin kertoa, että kahden tunnin aikana kuvatessa oli ihan uskomattoman kylmä, mutta se oli sen arvoista, sillä kuvista tuli hienoja!

Lisää kuvia löytyy täältä

Saavuin kotiin siinä puoli kuusi aamulla ja valehtelematta palelin tunnin ennenkuin sain unen päästä kiinni! Oli kyllä ihan mahtava aamu ja huikeat kuvaukset...

Kiitos Mika!

Uutta hiustyyliä

Kaipasin hiuksiin pientä viritystä, sillä tämä sama punainen tukka on roikkunut mukana jo 16 vuotta. Lila, Päästä varpaisiin - blogista, taikoi tukkaan liukuvärjäyksellä tummemman tyven, joka syventää kirkasta punaista entisestään.

Aiheesta lisää täällä: TÄÄLTÄ

Sideways

Vihdoin!

Muistan kun useampia vuosia sitten havahduin karuun faktaan, että kilpavoimistelussa saavutettu notkeus oli tehnyt mystisesti katoamisempun. Jotenkin olin tuudittunut sellaiseen uskoon, että kyllähän se notkeus siellä pysyy vaikka ei enää venyttelekään aktiivisesti. Newsflash for me: Ei pysy.

Muutama vuosi sitten päätin lisätä etuspagadit takaisin venyttely-menuun ja suhteellisen nopeasti ne sieltä venyä paukahtivat takaisin . Sivuspagadi ja selkä jäi  tuolloin vielä vähän räpeltelyksi.

Kuitenkin, kun tekee yhteistyötä näin notkeiden ja lahjakkaiden ihmisten kanssa....

Duo Minja

haluaa kehittää myös omaa osaamistaan koko ajan...

Jotenkin vallalla tuntuu kuitenkin olevan käsitys, että 30 ikävuoden tienoilla ei voi kehittää omaa notkeuttaan. Myös omalla kohdallani ajattelin, että tämä on kroppa on venyvyytensä nähnyt - ja menettänyt. Etsimällä aktiivisesti internetin syövereistä olen löytänyt kuitenkin yli kolmekymmentä vuotiaina aloittaneita contortion (notkeusakrobatia)-harrastajia mm. contortionista ja alla olevassa videossa esiintyvä Sheila, joka aloitti notkeusharjoittelun vajaa kolme vuotta sitten.

Omalla kohdallani tarkoitus ei ole kuitenkaan alkaa seniori-contortionistaksi vaan pyrkiä lisäämään omaa notkeutta. Tämän vuoden aikana uusien temppujen lisäksi olen tehnyt työtä siis etenkin sivuspagadin sekä selän kanssa....

Joka iltainen aktiivinen venyttely on ilokseni vihdoin alkanut tuottaa tulosta ja nyt pystyn röhnöttämään lattialla kuin sarjakuvahevonen jäällä.

Ja koipikin nousee tarpeeksi, jotta vanne pystyy pyörimään nilkassa ilman törmäilyä silmiin ja nenään...

 Mutta selkäni on ollut varsinainen murheen kryyni jo lähes 15 vuotta. Lääkärin papereiden mukaan listalta löytyy skolioosi sekä ylioiennut yläranka (ja sitä kautta notkolla oleva alaselkä). Selkävaivojen vuoksi olen hieman pelännyt selän venyttelyä, etten päätyisi lopulta kävelemään kuin tyttö Manaaja-elokuvassa. Olen koittanut edetä pienin askelin...

Tällä hetkellä selkä on vielä kaukana siitä, mihin tähtään, mutta edistystäkin tulee...hiljalleen...

Sangen epänautinnollista....

Sirkuksessa ja ylipäätään päämäärätietoisessa reenamisessa on se uskomattoman hieno puoli, että kun vaan jaksaa lyödä päätänsä tarpeeksi pitkään ja kovaa seinään, niin lopulta se sujahtaa läpi... ja sehän motivoi, jos mikä!

Treeniä vaan lisää... Toivon mukaan syksyllä saa taas vähän edistyneempää otosta kehiin...

- Katra

Kevätpäätöksiä..

Keväthelle tuntuu nyt hellivän koko Suomea ja sen kunniaksi tein päätöksen alkaa päivittämään blogia hieman tiheämpään. Alun perinhän olen kirjoittanut tätä blogia vain pidempien ulkomaan produktioiden aikana. Tänä keväänä tulimme miehen kanssa siihen tulokseen, ettemme tee pidempiä ulkomaan proggiksia tämän vuoden aikana. Syitä on useampia, mutta yksi tärkeistä on omakotitalo, jonka ostimme viime keväänä juuri ennen Turkin produktioon lähtöä. Vaikka muutama ihana proggis jääkin nyt väliin (nyyh.. Turkki), niin on ihana kuitenkin viettää kesä sekä syksy Suomessa ja panostaa omaan kotiin.

Kunnon kotiasioihin päästiinkin viime viikonloppuna, kun maalasimme talkooporukalla talon kaikki ulkopinnat.

Perjantai-aamuna aseteltiin tellingit paikalleen ja käynnistettiin nosturi.  11 henkilön talkooporukalla työ sujui sutjakkaan ja jo lauantai-iltana suurin osa työstä oli tehty. Sunnuntaille jäi enää kuistin maalaaminen. Onneksi saatiin aivan loistavat ilmat maalaukselle, niin että ihokin sai vähän ruskeaa väriä pintaan.

Lauantaina osallistuin hieman vaihtelevasti maalaukseen, sillä meillä oli kaksi glow-keikkaa buukattu samalle päivälle. Aamulla herätyskello herätti 5.30 ja hipsin ennen talkooporukan heräämistä ulos ovesta. Klo 7.00 kurvasin Tamperetalon pihaan ja roudasimme tavarat lavalle. Esiinnyimme Tamperetalon päälavalla klo 9.20

Keikan jälkeen kiireellä takaisin maalaamaan...

Kun muut illan suussa avasivat maljoja onnistuneelle ja loppuun saatetulle urakalle, minä kurvasin takaisin Tampere-talolle ja suuntasin tällä kertaa Sorsapuiston saliin, jossa meillä oli vielä toinen glow-veto "Space Ice".

Illan venue

Lämppäilyä ajankuluksi

Keikkaelämän arkea: odottelua...

Olin kotona joskus puolen yön maissa... väsyneenä, mutta onnellisena.

Kiitos ihan älyttömästi koko talkooporukalle!! Kyllä nyt kelpaa, kun on ihan tuore väri talon pinnassa ja aurinko paistaa!

Tämän maanantain vietän reenaillen ja lukien kirjaa omalla pihalla auringon alla.

Tsau!