maanantai 13. toukokuuta 2013

Elämää Belekissä

Eilen tosiaan oli ihana vapaapäivä. Niko, minä, Pinja ja Jonas hengasimme merenrannassa ja osa porukasta oli shoppailemassa Antalyassa. Illalla Jonas teki kyltin ulos, missä kerrottiin illan elokuvan olevan nimeltään" Man on wire" ja se näytettäisiin klo 22 suomalaisten villassa. Klo 22 porukka kerääntyi meidän olohuoneeseen mansikoiden kanssa peittoihin kääriytyneenä ja katseltiin leffa.

Ennen leffatuokiota pidimme "komitea"porukalla palaverin, sillä pomomme Marc lähti aikaisin tänä aamuna solmimaan uusia keikkoja Meksikoon. Tämä tarkoittaa sitä, että seuraavat 3 viikkoa me tulemme toimeen ilman Marcia ja hoidamme asiat itse.


Elämä Belekissä rullaa oikein mukavasti tällä hetkellä.
Lämpötila on pääasiassa jossain + 30 paikkeilla. Paitsi tänään on selkeästi viileämpi keli. n+20. No, onneksi sen on  luvattu parantuvan parin päivän sisään.

Toissa yönä heräsin kovaan "räjähdykseen". Aikuisten oikeasti olin varma, että pommi räjähti jossain ihan lähistöllä. Kun hieman havahduin unen pöpperöstä, tajusin että ulkona sataa todella lujaa ja salamat valaisevat koko asunnon. Myrsky oli harvinaisen kova ja ihan lähellä meitä. Suurin osa porukastamme ei nukkunut sinä yönä kunnolla. Aamulla kaikki oli taas hyvin. Aurinko paistoi ja ilma oli raikas...

Aikasemmin heräsin joka aamu *hammannsnnshalaahanaptra...* aamurukouksiin, jotka raikuvat ympäri Belekiä Moskeijoiden kovaäänisistä. Nykyään olen jo niin tottunut, että tuskin kiinnitän huomiota rukouksiin, joita kajahtelee n. 5 (?) kertaa päivässä.

Liikenne on suhteellisen vaarallista. Autot ohittelevat toisiaan vähän miten sattuu eikä liikennesääntöjä/valoja oikein noudateta. Valitettavasti viime perjantaina ohjelmatoimistomme toinen esiintyjäryhmä joutui liikenneonnettumuuteen, jossa kaksi kuoli ja kaksi joutui teholle.

Belekin keskusta on läpimitaltaan noin 1 kilometrin. Paljon putiikkeja, apteekkeja, rafloja jne... ja valitettavasti sisäänheittäjiä.. "Where are you from?" Finland. "Terve Terve, osta paita"...
Keskusta on meidän Villalta n. 2 km päässä ja toisessa suunnassa n. 4 km päässä on Kadriye.

Ihan meidän villan vieressä on bussipysäkki, josta kulkee busseja 30 minuutin välein sekä Antalyaan, Kadriyeen että Belekiin. Suurimmaksi osaksi olemme kuitenkin matkanneet Belekiin joko jalan, pyörällä tai taksilla (n. 2,5 e/suunta).

Jahas, nyt lähden takaisin Villalle selvittämään että onko tänään keikka vai saadaanko vapaapäivä =)

Haleja!

Katra

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Pahin painajaiseni_ IKINÄ_ toteutui!!

Eilen oltiin keikalla Cornelia Diamond hotellissa.



Lava ei ollut hienoimmasta päästä, mutta itse hotelli oli todella upea!

Mutta ennen keikkaa tapahtui jotain, joka oli täysin ja suoraan painajaisestani. Suurin osa ystävistäni varmaan tietää, että pelkään kuollakseni yhtä asiaa...

Saavuimme hotellille n. klo 16 aikaan. Hoidamme jokainen omat vastuualueemme ja laitamme tavarat paikoilleen. Kaikki meni rutiinin mukaan, kunnes avasimme matkalaukun, jossa kaikki LED-välineemme ovat. Kaikkien piuhojen ja välineiden keskeltä pisti esiin pää... nimittäin
KÄÄRMEEN pää!

Jossain kohdin edellisellä keikalla käärme oli luikerrellut kenenkään huomaamatta led-väline matkalaukkuun ja laittanut olonsa kotoisaksi. Voitte arvata, millainen härdelli siitä syntyi, kun huomasimme että välineiden seassa on myös yksi (pieni) käärme. Kun kukaan ei puhu kunnollista englantia, emme tiedä edes oliko se myrkyllinen vai ei. Joka tapauksessa Marcus laittoi hanskat käteen ja taiteili henkarista sekä led-kepistä itselleen kärmespyydystimen. Yhdessä poikien kanssa he lopulta saivat käärmeen pahvilaatikkoon ja pois säikähtäneiden tyttöjen luota. Jälleen yksi asia, mitä ei ehkä ihan ensimmäisenä tapahdu Suomessa. Opin ainakin pitämään laukkuni kiinni takahuoneessa.



Keikan jälkeen oli vuorossa taas kerran bilesetti, joita minä ns. houstaan. Meitä lähti suoraan keikan jälkeen 5 henkilöä Adam&Eve hotellille, joka on ihan äärimmäisen makea "häämatkahotelli". Vedimme kahdessa osassa n. 5minuutin mittaiset freepyörittelyt lavalla, jonka jälkeen saimme liittyä mukaan bileisiin, mikä sopi meille erittäin hyvin, sillä tämä päivä oli vapaa.


Tulin vain pikapikaa käymään koneella. Osa porukasta lähti shoppailemaan Antalyaan ja muut lähdemme nauttimaan upeasta +30 auringonpaisteesta merenrantaan...!

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! Etenkin äitelle, mummulle, Riitalle ja Raijalle!

Mahraba!
Katra

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Around and around and around...(VALMIS)

Jotenkin, kun joka päivä pyörii samalla kaavalla ja hotellit vaihtuu, niin ei pysy enää yhtään perässä, missä mennään....Yritetän kuitenkin kirjata lyhyemmin jokaisesta hotlasta jotain. Kirjoitan tätä hieman väsyneenä klo 01.30 meidän internetbaarissa, joten teksti on sen mukaista =)

La
Lauantaina palasimme tuttuun ja ihanaiseen Rixos Premiumiin. Iso lava, ihanat puitteet, loistava buffetti ja mukava takahuone.


Buffettiin meno oli sangen mukavaa, kun keräännyimme aulaan juuri ennenkuin buffetin ovet avattiin. Orkesteri soitti ja lopulta kaikki tarjoilijat ja kokit muodostivat ns.kunniakujan vieraille ja taputtivat hurjasti kun kävelimme lävitse... tähän voisi jopa tottua ;):
.Buffetissa syödessämme yhtäkkiä pöytämme viereen tuli emokisu retuuttaen suussaan ihan pikkuruista kissanpentua. Emo selkeästi jätti pienen kisun, jonka silmät eivät olleet vielä edes auenneet, meidän turviimme ja lähti kerjäämään lähipöydistä ruokaa.

Su
Sunnuntaiaamuna nukuimme pitkään ja lähdimme vasta klo 3 aikaan kohti Calista - The glamour of Luxury hotellia.


Lava oli todella jees taas! Buffetti ihan loistava! esitys meni oikein mukavasti! Heh, alan toistaa itseäni.

Esityksen jälkeen Marc halusi 4 esiintyjää bilelavalle tekemääm led-freetä, joten minä, Kassu, Chris, Pinja ja Milla teimme jokainen pienet soolot. Sen jälkeen tavarat kasaan ja villalla nukkumaan.

Maanantaiaamuna Pinja ja minä lähdimme kävellen Belekiin (n.2 km) ostoksille.  Shoppailimme kaikkea tarpeellista ja tämän lisäksi myös PYÖRÄT! Jippii, nyt on helppo vain pyöräillä Belekiin tai rannalla! Varasimme myös ajat kauneushoitolaan keskiviikolle.


Maanantai-iltana esiinnyimme Cornelia De Luxessa
Lava oli selkeästi kaikista lavoistamme ylivoimaisesti pienin ja se aiheutti päänvaivaa, kun jouduimme säätämään paikkamerkkien ja järjestysten kanssa. Lopulta kuitenkin itse esitys meni mukavasti.
Treeniä treeniä

Takahuoneista kuitenkin hieman miinusta... Ei omia meikkauspisteitä, suihkuja nöööyyy....
Buffetteja en osaa enää edes laittaa minkäänlaiseen järjestykseen, sillä ruoat ja tarjonnat ovat valtavia ja upeita!
muutamia jälkkäreitä


Tiistaina valtasimme Sussesi Luxury Resortin
Rakkautta ruoan ja shown välissä

Sekä treeniä

Ehkä kaikista tähän asti nähdyistä hotelleista, pidin eniten juuri tästä. Kaikki hotellit ovat olleet isoja ja upeita, mutta tässä hotellissa oli jotain semmoista chill-out rentoilu meininkiä, mistä pidän. .. mm. vaahtobileet keskellä päivää...

Show rullaa mukavasti ilman sen kummempia isompia komplikaatioita. Hieno show meillä on kasassa!

Eilen eli keskiviikkona show vietiin Voyage Belek hotellin lavalle. Lava oli kenties karuin tähän mennessä olleista, vaikka itse hotelli ja buffetti olivatkin upeat. Ennen hotellille lähtöä kerkesimme tyttöjen kanssa shoppailemaan, syömään ja kaunistautumaan Belekissä.






Showssa jokaisella meillä on omat vastuualueensa. Esim. minä ja Annika vastaamme vaaterekeistä ennen ja jälkeen shown. Hoidamme kaikki vaatteet kuivumaan ja sitten asettelemme ne oikealla tavalla rekkeihin. Tämän lisäksi minä hoidan showrunin kirjoittamisesta backstagen seinälle sekä vastaan ylimääräisten iltapartyshowden kasaamisesta.  Pinja hoitaa Irenen kanssa led-välineiden latauksen, Niko on yhteyshenkilö hotellin ja meidän välillä, Milla hoitaa sytkärit ja sammutuspyyhkeet paikoilleen, Kassu vastaa pyroista ja löpöstä... jne. Kun jokaisella on omat vastuu alueensa, mitkä pitää hoitaa, hotelleilla pystyttäminen ja kasaaminen sujuu nopsaan ja mallikkaasti.
Space babes


Hieman toisenlaista perspektiiviä meidän showhun löytyy myös Pinjan blogista Duo Minjan blogiin tästä.


Tänään on ensimmäinen pilvinen päivä. Onneksi lämpötila pyörii jossain + 25 nurkilla ja lämmin tuuli tuntuu pehmeältä kosketukselta iholla. Pilvinen päivä on kuitenkin ajanut monta meidän showryhmästä datailemaan internetbaariin, sillä ylläri ylläri.. villalla ei vieläkään toimi netti. Olemme saaneet vastauksen, että netti tulee maanantaina. Vielä pitäisi kysyä, että mitä maanantaita he tarkoittavat... Maanantaita ennen joulua?

Meidän villalta hieman kuvia:

Etuovi
Yläterassi ja pooli

Tämmöistä tällä kertaa!

Pusuja ja haleja! Pikkukisuilta naukuja Ilulle!

-Katra

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

back to shows...

Vapaapäivä oli ja meni..

Eilen jatkettiin taas "rutiinin mukaan". Aamulla ylös, puolisen kilsaa uintia, kahvia, chillailua, aamupalaa ja klo 15 kaikki bussiin ja esiintymispaikalla. Näin kahden ensimmäisen viikon aikana menemme hyvissä ajoin jo esiintymispaikalle, jotta tiedostetaan mahdolliset ongelmat jne. ajoissa. Sitten kun showt rutinoituvat, riittää että olemme hotelleissa 18-18.30 aikoihin.

Ruokailu sijoittuu hotellien buffeteissa yleensä 19.30 maille. Ja oli taas eilenkin semmoinen buffetti, että oksat pois. Kaiken maailman pieniä alkupalaväkerryksiä, kunnon pääruokavaihtoehtoja ja kaksi isoa pöytää täynnä leivoksia ja jälkiruokia. Itse pitäydyin tuoreissa mansikoissa ja... noh, suklaasuihkulähteen vieressä =D.

Eilinen hotelli oli täällä Belekissä. Calista - Luxury of glamour... Heh..

Esiintyminen meni taas vallan mainiosti, paitsi oma huivini aukesi taas ensimmäisessä koreossa sekä löin itseäni kepillä päähän, niin että maski heilahti täysin vinoon... No, pieniä juttuja kokonaisuudessa.


Ai niin, Shown nimihän on The flames of Phoenix.. Eilen kuitenkin parempi nimi olisi ollut the Crabs of Phoenix. Jokainen meistä oli nimittäin punainen. Vapaapäivä ja löffiminen uima-altaalla oli luonut lähes jokaiselle kauniin kirkkaan punaisen peitteen. Marc naureskeli, että me emme polta itseämme showssa ja vaan poltamme itsemme sitä ennen.

Jep, mutta show oli 21.30, kesto 45 minuuttia, pakkaus ja takaisin Villalle, joka oli n. 10 minuutin päässä. Ja suorilta nukkumaan...

Tänään vuorossa taas Rixos Premium!

Tsaukki! Ja haleja Ilulle sekä kaikille muillekin =)

-Katra

perjantai 3. toukokuuta 2013

VAPAA


PÄIVÄ!

Se on tänään!

Normaalisti, vapaapäivämme on sunnuntaisin, mutta näin ennenkuin varsinainen turistikausi käy päälle vapaapäivät ovat vähän missä sattuu. Mutta tämä perjantainen vapaapäivä kyllä tuli tarpeeseen.

Eilen siis lähdimme Rixos Tekirova hotellille Kemeriin, jonne ajomatkaa oli n. 1,5 tuntia. Kun lopulta pääsimme paikan päälle, näkymä oli todella upea! Taas kerran hieno hotelli ja upeat puitteet.


Roudasimme tavarat paikalleen pukuhuoneisiin ja sitten nautiskelimme hetken ilmasta ja lämmöstä. Joimme kahvit ja kahlasimme jalkojamme merivedessä. Meillehän tämä oli sangen mukavaa, mutta valitettavasti äänimiehemme unohti jonkin tärkeän osan Villalle ja joutui matkustamaan edestakaisin saman matkan bussissa, jossa ilmastointi toimi vähän, miten sattui.

Päivisin lämpötila on siis jotain +30 nurkilla. Välillä lähemmäs +35, mutta illalla esiintyessä lämpötila tippuu noin + 20-25 nurkille, joka on yksinkertaisesti täydellinen esiintymisilma

klo 19 aikaan menimme syömään hotellin buffeeseen ja tuskin tarvitsee sanoa, että taas kerran oli aivan jumalaiset ruoat ja tarjonnat! Harmi, kun sieltä ei oikein kehtaa ottaa kuvaa!

Itse esiintyminen omasta mielestäni tänä iltana ei mennyt niin hyvin kuin ensi-ilta, mutta kaikki tulivat kiljuen kehumaan ja lopulta videoltakin itse tarkastasteltuna, erittäin hyvin meni!

Heti esiintymisen jälkeen Marc tuli sanomaan, että hän tarvitsee 4 tuli-ihmistä pyörittelemään freetä ja avaamaan bilelavan bileet, niinpä minä, Niko, Annika, Kassu ja Chris valmistauduimme heti esiintymisen jälkeen dippaamaan kamat uudestaan ja painelimme toiselle lavalle tekemään vapaa pyöritystä hetkeksi. Ja tämän jälkeen kuulimme, että seuraava päivä on vapaa!!! Kyseessä oli bilehotelli, joten saimme luvan liittyä porukan seuraan ja myös hyödyntää all inclusive mahdollisuutta. Niinpä muutama tunti otettiin ihan rennosti tanssilattialla, jonka jälkeen menimme syömään ja sitten bussi lähti takaisin kohti Belekiä.

Tämä päivä ollaankin sitten shoppailtu Belekissä ja pyöritty ympyrää.. Ihanaa! Nytkin istuskellaan paikallisessa ravintolassa ja chillaillaan =) Illalla tosin on muutamat koreotsekkaukset, mutta ei se mitään, nyt on VAPAAPÄIVÄ!





torstai 2. toukokuuta 2013

Enskarii

Ensi-ilta on nyt iloisesti takana.

Eilen lähdettiin klo 14 ajamaan Antalyaan Royal Wings hotelliin. Kuljemme aina kahdella bussilla, joista toisella matkustavat esiintyjät ja toisella kamat. n. 40 minuutin matkan jälkeen kurvasimme Royal Wings hotellin pihaan.. Heti näki, että kyseessä oli taas hieno hotelli! ja sen myötä hieno ulkoilmateatteri!



Päivän ajan reenasimme tunnin mittaisen showmme pätkiä ja menimme koko homman kerran kokonaan lävitse, jonka jälkeen oli vuorossa syöminen.

Täytyy kyllä sanoa, ettei näissä viiden tähden hotelleissa, mitkään huonot ruoat ole ;). Taas kerran tuli vedettyä kaikenmoisia ruokalajeja ja jälkiruoaksi iso kasa isoja tuoreita mansikoita. NAM! Marc (pomo)naureskeli, että hänen pitää ostaa vaaka ja punnita tytöt ennenkuin lähtee ja sitten kun tulee takaisin. Vitsillähän hän sen heitti, mutta meillä on siis todella tiukat esiintymisvaatteet, että ylimääräisille pursuamille ei ole kylläkään tilaa...

Vaatteet kulkevat mukana aina kahdessa isossa rekissä. Toisissa tyttöjen ja toisissa poikien. Kaikilla on omat kohdat ja nimilaput sekä lokerot.



Pinja ja Milla välireenailee...

Ensi-ilta meni todella hyvin ja omalta kohdaltani ainakin ihan nappiin. Huih! Täytyy toivoa, että kaikki esitykset menisivät näin hyvin jatkossakin. Tällä hetkellä olen mukana alun käsitulikoreografiassa, UV-osion keiloissa sekä kepeissä, tuliosion faneissa että snakessa. Annikan kanssa sitten ensi viikolla vaihdetaan tulivannesoolopaikkoja.

Tänään mennään esiintymään toiseen Rixos Premium hotelliin Kemeriin, jonne on 1,5 tunnin ajomatka.

Tältä täällä näyttää tasan nyt:

Niko otti juuri kuvan...



Lähden valmistautumaan uuteen iltaan! Aurinkoa sinne! pusuja Ilulle!

-Katra





keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Niillä mennään, mitä on...



Se on tämän reissun motto. Ja on ollut oikeastaan mottoni koko kevään. Niillä mennään, mitä on ja jos ei se riitä niin voivoi =).  Tuo motto helpottaa suunnattomasti stressiä. Täällähän siis jouduttiin fiksaan koreografiat täysin alusta kuosiin, kun osa meille annetuista videoista/koreoista oli vanhentuneita. Lisäksi ihmisille oli annettu vääriä paikkoja jne... eli kovaa työtä on olleet viimeiset päivät, mutta eilen kenraalissa oli jo oikein mukava fiilis. Ensi-iltahan on sitten tänään. Eilen ei lava ollut vielä täysin valmis ja emme menneet koreoita oikeissa esiintymisvaatteissa, mutta itse koreoiden suhteen tuli kyllä ihan positiivinen olo.

Lava alkaa olla pikkuhiljaa valmis... mutta vielä paljon tekemistä työmiehillä



Ilman esiintymisvaatteita, oikeita valoja jne...


Pelleilyä...
Päivät ovat olleen toooooodella pitkiä. Eilen lopeteltiin vasta 02.30 aikoihin. Syöminenkin on unohtunut, kun ei ole ollut aikaa. Eilinen oli kuitenkin ensimmäinen päivä, kun olin syönyt vain pienen lounaan klo 13 ja sen jälkeen juonut vain vettä kuumassa auringon paisteessa. 21 aikoihin alkoi vahvasti oksettaa. Onneksi Marc päätti, että nyt mennään syömään. Esiintymiset ovat siis 5 tähden hotelleissa ja esiintymispäivinä syömme hotellin ravintolassa. Ja voi huh huh...

Kun esiintymisalueelta kävelimme hotellialueen lävitse, kävi selväksi että tämä oli yksi isoimmista ja hienoimmista hotelleista, missä olen koskaan käynyt. Uskomaton meininki. Uima-allaskin muistutti enemmän kooltaan järveä.. Puhumattakaan hotellin sisätiloista elokuvateattereineen ja omine ostoskeskuksineen...ja sitten...
Menimme hotellin buffettiin... En ole sellaista tainut nähdä yhtään missään. Siellä oli vaikka mitä kaviaareista oliivilajitelmiin ja erikoisuuksiin. Ja mitä ihanimpia jälkiruokia... Siinähän sitten mätettiin kuvut täyteen ja palattiin harjoitusten pariin napapaidoissa turvonneiden mahojen kanssa. How lovely =D... Voi kun olisi voinut ottaa kuvia. Mutta hotellissa käyskennellessä kävi selväksi, miksi Marc halusi meidän pukeutuvan aina kaikkein parhaimpiin reenivaatteisiin ja muutenkin todella siististi.

Ai niin, enköhän eilen käräyttänyt selkäni istuessa varjossa ja kirjoittaessa tätä blogia...  Aurinkohan oli silti ovelasti paistanut selkääni ja paahtanut sen punaiseksi... Heh!

Tänään on siis ensi-ilta Antalyassa Royal Wings hotellissa.
13:sta hotellista tiedossani on nyt kaksi nimeä, jotka ovat Rixos Premium ja Royal Wings...

Jahas, aika lähteä valmistautumaan iltaan. Ei muuta kuin klara Vappen, pus och kram!

-Katra