tiistai 26. elokuuta 2014

Viimeinen päivä Kutalla



Hohoi! Jouduttiin Ubudissa nettipimentoon, joten pääsen kertaamaan tapahtumia vasta nyt Singaporessa... Ihan hirveästi oli asioita, mistä olin ajatellut kirjoittaa, mutta nyt kun päiviä on kulunut useampia ja kaikkea tapahtunut, on pakko tiivistää kerta heitolla.
 
Viimeisenä päivänä Kutalla tähdättiin meren rantaan surffi mielessä. Tällä kertaa jäin kuitenkin itse loikoilemaan rantaan ja pojat hoitivat surffauksen.
 
Tää toimi myös vaimolle hyvin...

Chilling
 Rannassa istuskelu alkoi kotvasen kuluttua puuduttaa ja päätin kaivaa vanteet esiin. Ei mennytkään kuin hetki ja omasta hooppisessiostani kehkeytyi workshop. Vanteita kävi kokeilemassa niin paikalliset, turistit, aikuiset sekä lapset. Aivan huippututustuminen olikin juuri australialaisten tyttöjen kanssa. En tullut kysyneeksi ikiä, mutta mututuntumalla sanoisin n.9 ja 12 vuotiaat. Sisarukset olivat viidettä kertaa Balilla surffausreissulla. Edellisenä päivänä he olivat vanhempiensa kanssa käyneet paikallisessa orpokodissa vieden sinne paljon leluja ja lastenvaatteita. Aika hieno juttu! Muutenkin juttelin tyttöjen kanssa pitkään ja opetin vannekikkoja...
Work it!

 
Rantareissun jälkeen siirryttiin hotellille laittautumaan. Ostin kioskilta mukaan lemppareiksi muodostuneita snackseja - kuivattua merilevää.. Kevyttä ja todella maukasta. Siinä, missä Thaimaassa kioskit ovat pääsääntöisesti 7elevenejä, Balilla suurin kioskiketju on K-Circle.

Merileväsipsejä


Venyttelyä ennen ruokailua...

Kuta on kyllä täysin livemusiikin kultapaikka. Moni ystäväni tietääkin, että en kestä lainkaan kone/trance/jne musiikkia... Nikolle ilmaisin ensimmäisenä päivänä, että voi kun löytyisi joku kiva livemusamesta. Noh, valehtelematta 20-30 eri esiintyjää, ryhmää, bändiä nähtiin pelkästään muutaman kilometrin matkalla, kun etsittiin ruokapaikkaa. Ja esiintyjät ovat oikeasti hyviä ja laadukkaita. Löytyy covereita, jazzia, klassista, a cappellaa.... Mahtavaa! Pelkästään ostoskeskuksessa esiintyi kolme eri poppoota - samaan aikaan.

Loistava ruokapaikka - Segara!

Kassun kala

Kassu-kala-baali

Ruoan jälkeen vähän pirtelöitä

Pirtelöiden jälkeen mentiin hyvillä mielin nukkumaan...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti