torstai 12. tammikuuta 2012

Vastoinkäymisiä

Olipahan päivä!

Harjoitusten jälkeen itse kenraaliharjoitus alkoi klo 20 pukuineen kaikkineen. Olimme juuri saaneet aloitettua kenraalin ja tytöt tekivät soihtukoreografiaa, jonka jälkeen minun oli määrä mennä lavalla, kunnes toisin kävi.... Olin paikallani valmiina astumaan lavalle heti kun tyttöjen viimeinen hyppy olisi ohi... Tytöt hyppäsivät ja sitten kuului kamala ääni... Faye tipahti hypystä nilkkansa päälle ja kruts. Soihdut lensivät ilmaan ja lopulta tyttö mätkähti makaamaan maahan. Eräs ryhmän pojista riensi lavalle ja Faye kannettiin alas. En ole koskaan nähnyt yhtä pahan näköistä jalkaa. Se oli vääntynyt ja turvotus oli hetkessä sitruunan kokoinen. Kenraali laitettiin poikki ja salin valot päälle. Ensiapumies tuli tarkastamaan tilanteen. Lopulta Toby ja Faye lähtivät sairaalaan. Loppuporukka piti kriisipalaverin kuka tuuraa Fayea ja miten edetään. N. puoli tuntia myöhemmin jatkoimme kenraalia. Show must go on... Huomenna on ensi-ilta ja paikalle on tulossa paljon mediaa sekä täysi sali. En tiedä vielä kuinka paha Fayen tilanne on, mutta terveysalasta mitään tietämättä uskallan kyllä sanoa, että jalalla ei tehdä mitään hetkeen.

Pääsimme lopulta klo 23.30 lähtemään hotellille. Jo päivällä huoneessa käydessäni huomasin todella voimakkaan maalin/tinnerin/kemikaalin hajun. Huoneeni alla oleva huone on remontissa. Jouduin pitämään ovea auki sekä pysyttelemään huoneesta poissa. Ajattelin kuitenkin, että iltaan mennessä haju laantuu. Kun saavuin huoneeseen. Haju oli aivan kamala. Silmät ja nenä alkoivat vuotaa sekä päätä särkeä. Yritin hetken totuttautua hajuun, mutta olo muuttui ihan hirveäksi. Onneksi Lisa istui vielä alhaalla altaalla. Pyysin Lisaa tulemaan tarkastamaan huoneeni hajun, että onko se oikeasti niin hirveä kuin minusta tuntuu vai kuvittelenko.
Lisa tuli huoneeseen ja jo ennenkuin avasin ovea, Lisa sanoi että haju on todella pistävä. Avasin oven ja Lisa sanoi heti: Katra, et todellakaan voi nukkua täällä. Se ei voi olla terveellistä. Näin ollen siis minulla oli keskellä yötä huoneenvaihto edessä. Sain käydä katsomassa toista huonetta. Tarkastimme, että kuumaa vettä tuli ja että suihku toimii. Juu, ei mitään.. Tämä käy. Kaikin puolin huone on itseasiassa parempi kuin edellinen... mutta kun tulin istumaan sängylle niin huomasin. Tämä on todella kivi kova. Patja puuttuu... No, siitä en valita. Ainakaan nyt. Sänky on samanlainen kuin toisessakin huoneessa, mutta tosiaan välistä uupuu patja. Heh, no.. ilma on sentään hengitettävää =D. Ok, kello on nyt 0.56 ja minun on pakko alkaa nukkumaan. Hyviä öitä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti